Energiaa piisaa

Kevätsää, aivan ihanaa, kun aurinko paistaa ja lumi pikkuhiljaa lähtee sulamaan. Jotenkin huomaa heti, että jaksaa Ruupertilla taas tehdä jotain. Talvella pakkasilla, kun ei viitsinyt mennä edes kokeilemaan oven avaamista, saatika, että olisi siellä sisällä viitsinyt mitään tehdä.

Nyt on takaa ikkunat eristetty ja osaan jo laitettu suojat niiden päälle. Tämäkin piti tehdä kotona sisätiloissa, että liima tarttuu paremmin levyyn. Hauskaa meillä oli, kun yritimme olohuoneessa tätä tehdä,millon tarra jäi kiinni lattiaan, milloin meinasi mennä kunnolla vinoon.

Mutta saatiin onneksi ne tehtyä.

Pientä säätöä vielä keittiön ikkunan kanssa. Mika oli laittanut eristeen koko ikkunaan. Minulla taasen oli ajatus, kuinka kesäaamuna aamupalaa tehdessä olisi ihana katsella ulos. No, tämä onneksi toteutuu. Vähän eristettä irti ja suoja leikkaaminen oikean kokoiseksi. Jes, toive toteutuu sittenkin, ihanaa!!

Seuraavaksi edessä onkin sähkötyöt. Yksi sähkömies onkin tulossa paikan päälle katsomaan mitä tehdään ja miten edetään.

Nyt taas Ruupertille hommiin.