Ihanaa päästä taas pitkästä aikaa kirjoittamaan Ruupertin kuulumisia.
Kovien pakkasten jälkeen oli ihana päästä taas katsomaan Ruuperttia. Talven annoimme Ruupertin levätä mutta nyt taas alkoi hommat, ainakin viikonloppuisin. Päätimme aloittaa wc:n teon ensimmäisenä. Poistimme yhden penkkirivin, jotta vessan leveyttä saatiin isommaksi. Mika aloitti lattiamaton poistamisen kohdasta mihin pönttö tulisi. Pikkuhiljaa alta paljastuikin märkää vaneria.

Todennäköisesti vettä päässyt renkaan kohdalta (eli auton pohjassakin reikä).
Kuvissa näkyy pellissä reikä minkä johdosta tuo vesi päässyt vaneriin asti.


Nyt sitten lattia purettu, seuraavaksi uuden vanerin sekä pellin laitto.

Rakentamisessa aina tulee yllätyksiä vastaan, onneksi tämä oli suht edullinen sellainen.
Kun lattia saatu korjattua, pääsemme etenemään vihdoin vessan teossa. Ainakin vielä meinasimme laittaa kemiallisen wc:n Ruuperttiin, helppohoitonen eikä maksa maltaita.
Vielä olisi vaikka mitä tehtävää, wc, sähköt, sulakkeet, lattiamatto, ruokapöydät, osa ikkunoista pitäisi eristää. Huhhuh,hommia riittää.