Siitä onkin jo pari viikkoa, kun viimeksi tänne kirjoitellut. Saimme ne itsetehdyt ovet lakattua mutta kiinnityshommat jäivät tekemättä. Extempore päätimmekin ennen talvea aloittaa tummennuksien laiton, ei muuta kun Ruupertti pesuun ja hommiin.
Saimme järjestettyä niin, että teimme tätä sisätiloissa. Minä tietenkin ajattelin, että tämä tapahtuisi nopeasti ja olisi helppoa. Eipä ollut, muutaman kerran piti repiä saman ikkunan tummennus irti ja tehdä uudelleen.
Yhden päivän tulos: 2valmista ikkunaa joissa tarra ja yhdessä kalvo.
Muutamat ärräpäät manasin päässäni ja mietin jospa jos ei laittasi tarraa ollenkaan vaan pelkkää kalvoa.
Mika on vielä sitä mieltä, että sunnuntaina lähtee jatkamaan tarran laittoa. Katsotaan ensi viikolla miltä näyttää.
Näiden lisäksi alkoi Ruupertista valumaan öljyä, onneksi (toivottavasti) ei iso homma korjata.
Monta asiaa keskeneräisinä, paljon harmaita hiuksia, silti Ruupertti on aika ihana projekti.