Ihanaa, vihdoin pääsin imuroimaan Ruuperttiin, näyttää paljon paremmalta ilman rakennuspölyä. Saimme keittiön paikoilleen, putkihommia lukuun ottamatta, sekä kasattua sohvasängyn, vitsit miten ihanalta näyttää.
Toki lattia käytössä kulunut hirveän näköiseksi mutta se, ettei ole sotkua ympäriinsä niin on aivan mahtavaa.
Jääkaappi on jo hommattu mutta se laitetaan paikoilleen vasta ensi vuoden puolella. Kun pääsemme siihen vaiheeseen, että saadaan sähkötyöt aloitettua ammattilaisen voimin.
Myös niitä hattuhyllyn ovia tehty, vasta reilut neljä pussia liimailtu puutikkuja, yhdessä pussissa on 300kpl, joten muutama tikku liimailtu. Onneksi viimeisiä viedään.
Syksyn edetessä on ihana unelmoida ensi vuoden reissuista. Näitä me odotetaan ja niistä unelmointi antaa virtaa tehdä hommia kaaoksen keskellä. Yksi tytöistä sanoi, kuinka odottaa, että ajaisimme Ruupertilla auringon laskuun.