Pienin askelin

Koska autoa pääsee laittamaan vain silloin tällöin ja pieniä hetkiä joskus iltaisin ja viikonloppuisin, yksin tai kera lasten apujen, valmistuminen on aika hidasta. Silti hitaasti mutta varmasti joskus tämä valmistuu (toivottavasti). Monilta matkailuauton rakentajilta olemme kuulleet, kuinka tämä on ikuisuusprojekti, aina löytyy/keksitään uusia ideoita mitä voisikaan tehdä. Tällä hetkellä meille tärkeintä on saada sängyt ja keittiö sekä wc valmiiksi ennen reissuun lähtöä. Sisustusta en ole vielä kovin paljoa miettinyt, korkeintaan värejä. Vaaleaa, muttei liian. Tummia värejä ei paljon, koska ikkunat tullaan tummentamaan osittain niin sisällä valmiiksi pimeää.

Mietin josko saisi tehtyä hattuhyllyille ovet, niin saisi käytettyä senkin tilan hyvin hyödyksi.

Tätä varten kävinkin sitten Biltemasta hakemassa puutikkuja.

 Tarpeeksihan ei tässä projektissa ole hommia, joten aina voi keksiä niitä lisää. Kokeiluun menee siis puutikuilla ovien koristelu. Katsotaan sitten miltä valmiina tämä tulee näyttämään. Wc:n kohdalta joudumme hattuhyllyä poistamaan, jotta jää seisomatilaa tarpeeksi, muuten koitamme ne säilyttää.

Muutamaa ovea on jo saatu koristeltua puutikuilla, tältä näyttää:

Vinkkejä ja ideoita esim wc:n osalta mielelläni otan vastaan, voit laittaa kommenttia facebookiin tai instagramiin.