Siitä onkin jo pari viikkoa, kun viimeksi tänne kirjoitellut. Saimme ne itsetehdyt ovet lakattua mutta kiinnityshommat jäivät tekemättä. Extempore päätimmekin ennen talvea aloittaa tummennuksien laiton, ei muuta kun Ruupertti pesuun ja hommiin. Saimme järjestettyä niin, että teimme tätä sisätiloissa. Minä tietenkin ajattelin, että tämä tapahtuisi nopeasti ja olisi helppoa. Eipä ollut, muutaman kerran piti repiä … Continue reading Monta rautaa tulessa
Kuukausi: syyskuu 2021
Miltä Ruupertti näyttää nyt
Ihanaa, vihdoin pääsin imuroimaan Ruuperttiin, näyttää paljon paremmalta ilman rakennuspölyä. Saimme keittiön paikoilleen, putkihommia lukuun ottamatta, sekä kasattua sohvasängyn, vitsit miten ihanalta näyttää. Toki lattia käytössä kulunut hirveän näköiseksi mutta se, ettei ole sotkua ympäriinsä niin on aivan mahtavaa. Jääkaappi on jo hommattu mutta se laitetaan paikoilleen vasta ensi vuoden puolella. Kun pääsemme siihen … Continue reading Miltä Ruupertti näyttää nyt
Pienin askelin
Koska autoa pääsee laittamaan vain silloin tällöin ja pieniä hetkiä joskus iltaisin ja viikonloppuisin, yksin tai kera lasten apujen, valmistuminen on aika hidasta. Silti hitaasti mutta varmasti joskus tämä valmistuu (toivottavasti). Monilta matkailuauton rakentajilta olemme kuulleet, kuinka tämä on ikuisuusprojekti, aina löytyy/keksitään uusia ideoita mitä voisikaan tehdä. Tällä hetkellä meille tärkeintä on saada sängyt ja … Continue reading Pienin askelin
Projektina: Kaaos
Otsikko sen jo kertoo. Ruupertti on sisältä ihan sekaisin. Päätimme leventää vähän lattiaa keittiön kohdalta niin, että purimme vähän korotettua kohtaa lattiasta. Nyt on kaikki ihan mullin mallin. Kun astuin sisälle Ruuperttiin, olin kauhuissani: apua, mikä kaaos. Mika hommissa, oli tekemässä lattiaa poistetusta kohdasta sekä keittiön alla olevan lattian tukemista lisätyillä kulmaraudoilla. Kun lattia siitä … Continue reading Projektina: Kaaos