Alun perin meillä oli ajatuksena tehdä 2 kerrossänkyä mutta päädyttiinkin yhteen kerrossänkyyn ja yhteen parvisänkyyn. Saamme nuorisolle tehtyä/ostettua sängyn sitten sohvasta, jonka saa levitettyä.
Sänkyjen koot tosiaan ovat 80x200cm. Kerrossängyn alempi sänky tulee niin alas kuin vain saa ja lopputila tullaan jakamaan tasan niin, että molemmissa sängyissä saman verran tilaa. Kerrossängyn korkeus on n. 1,5m. Pitkittäispuut teemme kertopuusta. Teemme ne alusta asti itse, jotta tulee oikean kokoiset ja korkuiset. Matkailuautoksi on aika matala sisältä, siksi parempi tehdä sängyt itse.


Ainoastaan säleet ostamme ikeasta valmiina.
Sänkyjen päätyihin tulee ”seinät” vanerista, ne olemme maalanneet valkoisiksi. Maaliksi valikoitui Tikkurilan Luja 40, sävytettiin paperin sävyiseksi.

Katsotaan laitetaanko sänkyihin verhot, jotta lapset saavat halutessaan omaa rauhaa. Käytän niihin niitä ihanan keltaisia verhoja jotka oli Ruupertissa valmiina. Ovat sen verran hyvässä kunnossa. En usko, että jäävät keltaisiksi jos lapsilta kysytään. Projekti etenee.