Pitkästä, pitkästä aikaa! Talvi alkaa kohta muuttumaan kevääseen ja Ruupertin sisähommat alkavat pikkuhiljaa. Paljon olemme miettineet viime kesän reissujen aikana mitä meidän kannattaisi muuttaa ja mitä vielä pitäisi tehdä. Näin jälkikäteen ehkä vähän harmittaa, että eristyksen osalta hommat jäivät vähän kesken. Ainoa mitä eristettiin, oli takaosan ikkunat, siellä missä on sängyt. Nooh, ehkä sitten … Continue reading Kevättä rinnassa
Syksyn viimeinen reissu
Viimeinen reilu kuukausi onkin ollut arjessa sellaista matalalentoa, etten ole ehtinyt kirjoittaa syyskuun alun reissusta Tuuriin, bussien syksyn tapaamiseen. Lähtöaamuna perjantaina 2.9. heräsimme ajoissa, edellisenä iltana oli pakattu kaikki mahdollinen mukaan, loput sitten aamulla. Ihanaa oli, että saimme pojan sekä hänen avopuolisonsa reissuun mukaan. Powerparkin reissusta oppineena, otimme perjantain kaikki vapaaksi, jotta pääsisimme heti aamusta … Continue reading Syksyn viimeinen reissu
Päiväreissu Puuhaparkkiin
Saimme ilmaisliput Vihdin puuhaparkkiin, joten tietenkin sinne piti vielä mennä. Päiväksi valikoitui 20.8. Meidän mukaamme lähti pari lasta mukaan, joten mietimme sitten, lähdemmekö kahdella autolla vai Ruupertilla. No, tietty Ruupertilla, onhan se vieraidenkin lasten mielestä mukavampaa sillä mennä. Aamusta lähdimme kera viiden lapsen ajelemaan kohti Vihtiä. Oli kyllä jännitystä ilmassa. Ensimmäisenä menimme Sporttikadulle: sieltä löytyi … Continue reading Päiväreissu Puuhaparkkiin
Ruissalossa lasten kanssa
Uskalsimme varata leirintäaluepaikan vasta katsastuspäivän jälkeen, jos olisikin käynyt niin, että olisi tullut kalliimpi remppa, niin olisi nuokin rahat säästyneet.Päätimme sitten lähteä taas Turkuun päin, Ruissaloon. Ajelimme ensin Kupittaan k-citymarketille iltapalan ostoon. Samalla, kun olimme ostoksilla, oli yksi instagram-tuttu meidät sieltä jo bongannut ja laittanut kuva omiin stooreihin. Hauska sattuma. Iltasella, perille päästyämme, näytimme lapsille … Continue reading Ruissalossa lasten kanssa
Ruupertin katsastus
Läpi meni, ekalla kerralla. Näin jälkikäteen voin myöntää, että pikkasen jännitti tuo katsastus. Hintaa tuolle katsastukselle, kun on sellaset vähän alle 300€. Huomatuksiakaan ei tullut mistään. Jossain vaiheessa kuulemma voisi vaihtaa raidetangon sisäpään. Tästä ei tullut mainintaa papereihin. Seuraavaksi odotellaan hintaa tuon jäähdyttimen korjaukseen. Tuo korjaus on pakko tehdä ennen pakkasia. Nyt vain peukut pystyssä, … Continue reading Ruupertin katsastus
Ruupertti
Tilasimme keväällä Ruuperttiin tarrat. Vaikka alla näkyykin vielä Vainion nimi, niin laitoimme Ruupertin nimen vain päälle. Unelmana olisi jossain vaiheessa teipata koko auto, mutta tuskin ihan lähitulevaisuudessa on tapahtumassa. Tilasin graafikolta Ruupertin "logon". Ajattelin, että olisi kiva leikkiä väreillä, ei aina tarvitse olla pelkkää musta-valkoista. Kerroin graafikolle mitä toivoisin kuvassa olevan, hän muokkasi kuvaa muutamaan … Continue reading Ruupertti
Lapsivapaa viikonloppu Ruupertilla
Pari viikkoa sitten pääsimme viettämään lapsivapaa viikonloppua. Mika tuli lasten kanssa hakemaan minut töistä Ruupertilla, jotta päästiin suoraan lähtemään kohti mummolaa ajoissa, ettei mene turhan myöhään perille pääsy. Mummolassa odotti mummo tien varressa, kun kuuli, että sieltä se Ruupertti tulee. Jäimme hetkeksi vaihtamaan kuulumisia ja sitten vielä halaukset lasten kanssa ja menoksi. Lapsivapaaviikonloppu voi alkaa. … Continue reading Lapsivapaa viikonloppu Ruupertilla
Miniloma Tampereella
Lähdimme "viikonlopun" viettoon Tampereelle. Tällä kertaa leirintäalueeksi valikoitui Härmälä. Siellä tullut oltua muutamatkin kerrat mökeissä yötä, kun käyty sielläpäin, niin ei ollut meille vieras paikka.Juhannusaattona Mika vaihtoi parit hihnat Ruuperttiin ja paisuntasäiliön korkin. Pikkasen tiputellut vettä ajossa, niin kokeiltiin auttaisiko tuo. Lähdimme ajelemaan kohti Tamperetta lauantaiaamusella. Auttoiko korkin vaihto?Juu ei, menomatka (n. 200km) meni n. … Continue reading Miniloma Tampereella
Ruupertin neitsytmatka!
Nyt saan vihdoin paljastaa meidän ensimmäisen matkan: Lähdimme Powerparkkiin toukokuun 13.päivä viikonlopuksi. Yhtenä aamuna näin mainoksen: voita rannekkeet Powerparkkiin. Päätin kokeilla onnea, vaikka harvoin mitään voitan. Kirjoitin meidän Ruupertista, kuinka ihanaa olisi lähteä ensimmäiselle reissulle huvipuistoon. Yhtenä päivänä puhelin soi: olette voittaneet päivän Powerparkissa! Ihanaa,mutta samalla tuli myös kiire saada Ruupertti sellaiseen kuntoon, että voidaan … Continue reading Ruupertin neitsytmatka!
Reissussa
Ensimmäinen reissu Ruupertilla tehtiin toukokuun puolessa välissä. Siitä kirjoittelen jossain myöhemmin lisää. Nyt lähdimme perjantaina 10.6. kohti Sastamalaa, kylähullut kulkurit- porukan kevään ensimmäiseen tapaamiseen, paikkana ellivuoriresort. Halusimme lähteä ajoissa liikkeelle, jotta ehdimme nähdä paikkoja ja muita ihmisiä perjantain aikana. Kävimme matkalla mummolassa, nuorimmainen halusi syödä mummin tekemään mannapuuroa, kun se on kuulemma maailman parasta. Mummihan … Continue reading Reissussa